Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Oppimispäiväkirja: Yhdeksäs viikko

Kuva
3.10.-7.10.2016 8-14 joka päivä RealPark, Lempäälä Jari, Lauri, Hape, Sami ja Janne Työkohteenamme oli edelleen RealParkin Tokmannin puoli. Tällä kertaa asensimme valaisimia kiskoille, ja vedimme levyille jossa oli pistorasioita jne. kaapeleita. Puolesta viikosta myös aloimme tekemään Puuilon puolelle kiskoja, koska lattia oli sillä puolella vihdoinkin valmis, joten pääsimme etenemään sinne. Tällä viikolla valmistelin todella paljon valaisimia, jotta niitä voisi kiinnittää kiskoihin. Valaisimia valmistelin pari ensimmäistä päivää viikosta, että niitä oli varmasti tarpeeksi Tokmannin puolelle. Siitä keskiviikon sitten asentelin itse myös valaisimia muiden kanssa, ja torstaina Puuilon lattia oli valmis, joten pääsimme myös sille puolelle asentelemaan kattoihin kannakkeita kierretankoja varten, joita asentelin myös, johon sen jälkeen kiinnittelin kiskoja. Opin viimeisellä viikollani kiskojen asentamista, ja kuinka tärkeää niiden sijoitus oli katossa. Valaisimien asennuksesta en o...

Oppimispäiväkirja: Kahdeksas viikko

Kuva
26.9.-30.9.2016 8-14 joka päivä RealPark, Lempäälä Jari, Lauri, Hape, Sami ja Janne Työkohteenamme oli RealParkkiin valmistuva halli, johon tulee Tokmannin ja Puuilon liikkeet. Meidän kuului asentaa kiskot tulevia valaisimia, jako-, pistorasiota ja kaapeleita varten. Itse valmistelin levyjä, joihin kiinnitettiin jakorasioita ja pistorasioita, jotka myöhemmin laitettaisiin kiskoihin kiinni sillä välin kun muut laittoivat kattoon kiinnikkeitä, joihin tuli kierretanko, johon pystyi kiinnittämään kiskon. Kun olin tehnyt kaikki mitä kiinnittämään pystyi, autoin kierretankojen kiinnittämisessä kiinnikkeisiin, kunnes Tokmannin puoli oli kokonaan saatu kiskoitettua. Opin työssä kuinka paljon kiskoista on hyötyä, kuinka tärkeää oikean pituisella kierratangolla on väliä ja kuinka niitä asennetaan. Työt sujuivat mielestäni hyvällä vauhdilla ja ihan hyvin. Palautekkin oli positiivista. Levyt joihin kiinnittelin jakorasioita,  pistorasioita ja atk jakorasioita. Tokmannin p...

Oppimispäiväkirja: Seitsemäs viikko

Kuva
19.9.-23.9.2016 8-14 joka päivä RealPark, Lempäälä Jari, Lauri, Hape, Sami, Toni ja Janne Työkohteemme oli sähköjä vailla valmis, mutta meidän tämä viikkoimme kului tarvikkeiden ja piirrustusten saapumiseen, sekä perehdyttämiseen työmaalle. Tällä viikolla teimme mm. työmaasähköt, eli syöttöön teimme pienen sähkökeskuksen, että työmaalle saatiin valoja ja ylipäätään pistorasioita eri sähkölaitteita varten. Kävin myös tällä viikolla tekemässä näytön ja sain sen sinä päivänä valmiiksi. Näytöstä en tule lisäämään tähän kuvia, koska niitä on yksinkertaisesti liikaa. Tulen tekemään näytöstä työselostuksen. Opin tällä viikolla millaista niin sanotulla työmaalla on ja kuinka asioita suunnitellaan. Pärjäsin viikon mielestäni ihan hyvin ja palaute on ollut ihan positiivista.

Oppimispäiväkirja: Kuudes viikko

Kuva
12.9.-16.9.2016 Klo 8-15 joka päivä Rusko, Kangasalan Kallio ja RealPark Lempäälä Jari (Pomo) ja Lauri Tällä viikolla ei ollut niinkään virallista työkohdetta. Työkohteenani oli pieniä asennuksia, mm. tuulettimen kytkeminen ja sen päälle kumisuojan asentaminen, loisteputkivalaisimen asennus ja siivoilu hommia. Tuulettimen kytkeminen ei ollut vaikea homma. Tuuletin oli laitettu jo paikalleen joten kytkin tuulettimen jakorasiaan ja porasin kumisuojan tuulettimen päälle kiinni. Loisteputkivalaisinkaan ei ollut mitenkään vaikea homma, varsinkin kun niitä oli jo kesätöissä asennellut useampaa kymmentä kappaletta. Laurin kanssa otimme yhden kiskon johon kiinnitimme kaksi valaisinta ja yhdistimme ne jakorasialla, jonka jälkeen henkilö nostimella nousimme katon rajaan ja kiinnitimme kiskon ja yhdistimme valaisimet jakorasiaan. Aloitimme myös uudella työmaallamme, RealParkissa sähköjen vetelyn tämän viikon alussa. Tällä kertaa en oikein oppinut mitään uutta, muutakun kuinka tärke...

Oppimispäiväkirja: Viides viikko

Kuva
5.9.-9.9.2016 Klo 8-14 joka päivä Tampere, Delete Jari, Lauri, Hape Työkohteenamme oli vetää sähköt jonkinlaiseen murskaajaan/liukuhihna kärryyn. Sähköt tehtiin hydrauliikan ohjausta varten, hätäkytkimet asennettiin ja tehtiin sähkökaappi kaikelle. Omiin työvaiheisiini lähinnä kuului kaapeleiden veto ja hätäseiskytkimien asennus. Porasin myös sähkökaapin oveen reijät eri painikkeille ja valoille ja asensin ne kaappiin. Työvaiheeni olivat nappuloiden ja valojen osalta porata sähkökaapin oveen porakoneella tarpeeksi suuret ja siistit reijät, johon asensin nappulat ja valot, jonka jälkeen asensin Laurin ohjeistuksella napit ja valot sähkökaapin sisään. Kaapeloinnissa työvaiheeseeni kuului eka asentaa johdon pää hätäseiskytkimeen, jonka jälkeen mittasin kaapelin, että sen saa siististi ja hyvin vedettyä sähkökaappiin. Tässäkään työssä en oppinut oikein mitään uutta, mutta pääsin tutustumaan paremmin kuinka tehdään sähkökaappi täysin tyhjästä ja kuinka suurin osa asennetaan sinn...

Oppimispäiväkirja: Neljäs viikko

Kuva
27.8.-2.9.2016 Klo 8-15 joka päivä Tampere Jari (pomo), Lauri, Hape Neljännellä viikolla meillä ei ollut niinkään virallista työkohdetta. Olimme Ruskossa Deletellä ja teimme välillä pikku asennuksia, korjailimme hiukan laitteita ja sen sellaista. Vaikka emme tällä viikolla hirveän paljoa kaikkea tehnyt, tuli ainakin asennettua pistorasioita pitkään pöytään viemellä johto aina pistorasialta toiselle. Tässä työssä en oppinut oikeastaan mitään uutta, koska pistorasian asennus on jo tuttua puuhaa. Työ onnistui hyvin ja palaute oli positiivista! -Santeri Koivuniemi

Oppimispäiväkirja: Kolmas viikko

22.8.-26.8.2016 Klo - - - En ollut töissä koko viikkona, sairastumisen vuoksi. Kärsin kotona neljä päivää korkeasta kuumeesta ja flunssasta. Perjantaina olisin päässyt töihin, mutta pomollani oli kokous, joten saimme pitää vapaa päivän.

Oppimispäiväkirja: Toinen viikko

Kuva
15.8.-19.8.2016 Klo 8-15 joka päivä. Tampere Pomon kanssa Tällä viikolla työkohteemme suurimmaksi osaksi oli sähköjohtojen vetäminen tulevien seinien sisään. Vedimme esimerkiksi liesituulettimelle, pistorasioille ja muille kodinkoneille pistorasia paikat. Ensimmäisenä katsoimme jokaisen huoneen piirustuksista jokaisten pistorasioiden paikat, jonka jälkeen aloimme suunnittelemaan reittejä, joita pitkin vetäisimme kaapelit ja minne asentaisimme jakorasioita. Kun jakorasioiden paikat ja kaapeleiden reitit olivat selvillä, teimme tarvittavat muutokset, että saimme kaapelit vedettyä jakorasioihin tai suoraan pistorasiaa varten tulevalle kohdalle. Kun saimme kaapelit vedettyä, tietyt johdot yhdisteltyä jakorasioissa ja kaikki kaapelit oikeille paikoilleen, jätimme suurimman osan roikkumaan vajamaisesti, että rakennus miehet saavat vähän löysää kaapeleista, jotta seinä- ja kattopaneelit istuvat kunnolla kaapeleiden päälle. Työ onnistui omasta mielestäni hyvin, vaikka pari "aiv...

Oppimispäiväkirja: Ensimmäinen viikko

Kuva
11.8.-12.8.2016 Klo 8-16 ja 8-14 Tampere Pomon kanssa Työkohteenamme oli vetää yhdeltä lampputolpalta kaapelia noin viiteen tulevaan lampputolppaan. Ensin odottelimme kaivinkoneen tekevän maankaivuun valmiiksi kaapeleita varten, jonka jälkeen aloimme vetää kaapeleita lampputolpalta toiselle. Kun olimme vetäneet kaapelit haimme puoliksi leikattua muoviputkea, jotta voimme peittää kaapelit sillä, ettei kaapelit vahingoittuisi kun kaapeleille varten tehdyt linjastot täytetään. Tässä työssä opin kuinka tärkeää on suojata kaapelit ja kuinka ne vedetään lampputolppiin. Asensin myös Ruskossa, Deletellä halliin ulkovalon. Asentamiseen kuului laittaa valo seinään, jonka jälkeen valon johto laitettiin seinän läpi ja yhdistettiin jakorasiassa waco liittimillä väri väriin. Tässä työssä en oppinut mitään uutta. Mielestäni työt onnistuivat hyvin ja sain hyvää palautetta. Muoviputkien asettelua kaapeleiden päälle. Ulkovalon yhdistäminen pistorasiaan. Ulkovalo asennettuna.

Työselostus: Työn aihe

Taustatiedot pvm: 1.1.2011 aika: klo 11-16 paikkakunta: Tampere ohjaaja: Jorma työkohde:sähkökeskus Tavoite Saunan kiukaan tulisi asennuksen jälkeen toimia moitteettomasti ja asennuksen pitää olla siisti. Kiuas pitäisi saada asennettua yhden tunnin aikana. Kiusta asennetteassa pitäisi oppia tekemään ammatilais tasoisesti. Työturvallissus Työssä on sähköiskun riski Se ehkäistään noudattamalla sähköturvallisuuden periaatteita Turvallisuusvälineet Turvakengät Suojalasit Työn vaiheet 1. Työvaihe 2. Työvaihe 3. Työvaihe Työvälineet ruuvimeisseli yleismittari puukko

Esittely

Kuva
Moro! Olen 17-vuotias sähköalan opiskelija. Opiskelen Tredussa, Kangasalan toimipisteessä sähköalalla. Olen mukava poika ja minulla ei ole harrastuksia. Opiskeluani arvioidaan asteikolla 1-3. Opiskeluni arviointi perustuu töiden laatuun, tunnilla käyttäytymiseen ja siihen, kuinka suoriudun töistä. Tavoitteitani on saada hyviä numeroita, saada työt valmiiksi ajoiksi ja päästä koulusta pois hyvin arvosanoin. Tavoitteenani on myös oppia työssäopista sähkötöitä ja sähköasennuksia, sekä oppia äidinkielenkurssilla luku- ja opiskelustrategioita, kirjoittamista, toimia ryhmätyötilanteissa, etsiä tietoa, laatia asiakirjoja ja kehittää oman äidinkielen taitoa. Kuva 1. Sähkötyö (Sähköpalvelu Nikkinen: Palvelut) Lähde Sähköpalvelu Nikkinen: Palvelut.  http://www.sahkopalvelunikkinen.fi/palvelut/sahkotyot. 10.8.2016.